Siirry suoraan sisältöön

Kevät keikkuen tulevi…

DiLiPoCo-työryhmä työskentelee ahkerasti eri tehtävien parissa. Suurimpia kokonaisuuksia on edelleen ohjemateriaalin työstäminen opettajille, huoltajille ja oppilaille. Ohjekortteja eri aiheisiin on jo paljon valmiina ja myös ohjevideoita on työn alla. Haasteena on sopivan julkaisualustan päättäminen. Tarkoitus olisi koota suurin osa kaupungilla koulutukseen liittyvästä materiaalista ”saman katon alle”, jotta se hyödyntäisi laajemmin eri sidosryhmiä. Monet kollegat pyörivät samojen teemojen ympärillä, joten yhteistyö ja selkeät raamit helpottaisi kaikkien työtä.

Maaliskuun lopulla järjestetään ensimmäinen opettajille suunnattu webinaari tietoturva-asioihin liittyen. Sitä varten olemme saaneet kouluttajaksi kaupungin tietosuojavastaavan. Tiedossa on siis käytännön vinkkejä ja tiukkaa faktaa eri palveluista. Syksyllä on vielä pari webinaaria tulossa, esim. mediaan ja digitaalisiin ympäristöihin liittyen.

Maalis-huhtikuussa kouluttaudumme, koulutamme ja verkostoidumme parissa isossa opetusteknologian alan tapahtumassa. Maaliskuun viimeisellä viikolla suuntaamme Lontooseen BETT-messuille ja huhtikuussa vuorossa on ITK-konferenssi, jossa meillä on viimevuotiseen tapaan sekä foorumi- että posteriesitykset. Näistä tulee tapahtumien jälkeen kirjoitukset blogiin.

Työryhmässä on tapahtunut pieniä muutoksia. Projektipäällikkömme Daranee Lehtonen siirtyi Turun yliopistoon Ville-oppimisympäristön kehittämistehtäviin. Kiitos yhteistyöstä ja onnea uusiin tuuliin! Uusina jäseninä ryhmään liittyivät Mia Laine, Maria Mattila ja Joel Rauma. Mia vastaa tutkimusassistenttina kyselyiden analysoinnista ja auttaa tutkimusartikkeleiden työstämisessä. Joel ja Maria puolestaan ovat linkkimme laajennetussa hankkeessamme Tampereen Juniversityyn. Yhtenä uutena näkökulmana hankkeessa on nostettu lisätyn todellisuuden mahdollisuudet opetuksessa ja oppimisessa. Tämän myötä pystymme tarjoamaan opettajille työpajoja teeman pohjalta.